3550 km

Ensimmäisenä pyöräilyvuotena sain kasaan 3550 km, 1.6.2006-31.5.2007.
Toisella pitää tietenkin polkea enemmän.

Riksgränsen NM 2007

Olihan taas hienoa olla reissussa. Ruotsi on kiva maa.

Vapaalaskukilpailu on omituinen tapahtuma. Hyvän lumen perässä mailmaa kiertävät pujottelijat kokoontuvat loppukaudesta pohjoiseen hyppimään kallioilta ja liukumaan kivikkojen yli niin kovaa kuin uskaltavat. Kisoja kuvaa hyvin karsintojen siirto Brantenilta Instegetille, koska Brantenilla on liikaa lunta ja liian vähän kiviä. Kiviä pitää ehdottomasti olla mäessä, mieluiten paljon ja korkeita.

Kisaaminen itsessään on hienoa. Itse ilmoittauduin vain kuukausi ennen tapahtumaa kisoihin mukaan, kämmenet hikosivat ja tärisivät kun lähetin ilmoittautumissähköpostia. Mietin mihin olenkaan lähtemässä mukaan ja minkä takia, onko minulla sinne mitään asiaa ja haluanko tosiaan laskea kallioilta alas?

Noin kaksi viikkoa ennen kisojen alkua aloin nähdä unta ja ajatella aktiivisesti kisalaskua, minkälainen mäki se on, minkälaista lunta, osaanko ottaa droppeja, osaanko laskeutua niitä, osaanko laskea jyrkät tarpeeksi hyvin, mitä jos kaadun.

Lähtöaamuna koko touhu tuntuu järjettömältä, mihin olenkaan ilmoittautunut mukaan, onko todellakin pakko laskea?

Sitten vaan illalla junaan ja seuraavana aamuna Oulusta Jussin Micralla Riksgränseniä kohti. Enää ei epäilytä lähtemisen järkevyys, koska matkalla on aina mukavaa. Lauantaina ehdin jo mäkeenkin vähän yli tunniksi, mutta kisamäkeä en ehtinyt muuta kuin näkemään hissiaseman yläpäästä. Haikkaus ilman reppua ja vettä, hissien jo suljettua ei kiinnostanut, sillä sunnuntaina olisi koko päivä aikaa laskea kisamäkeä. Siispä Björklideniin etsimään majoitusta, käymään ruotsalaisessa saunassa ja katsomaan euroviisuja. Suomi 17., Ruotsi 18. Jee.



Sunnuntai-aamuna laitoimme kamat takaisin Micraan, mökin pakettiin ja siirryimme Riksuun laskemaan kisamäkeä. Mäki osoittautui monipuoliseksi, mutta sikäli helpommaksi kuin Branten, että eksymismahdollisuuksia ei paljon ole, vaikka jyrkkyys vaihteleekin moneen otteeseen ovat maamerkit Instegetillä selkeitä. Droppaaminen tuntui onnistuvan, enkä kaatunutkaan koko päivänä kertaakaan. Ainoa epäilyttävä asia valitsemassani runissa oli alkujyrkän laskeminen, kuinka lujaa sen uskaltaisi tulla alas siten että saisi vauhdin haltuun hyvissä ajoin ennen sen lopussa olevaa droppia. Muuten mäki oli selkeä ja päätin jo sunnuntaina että en hyppää lopussa
olevaa tupladroppia, vaan kierrän ensimmäisen ja hyppään alempana olevan kalliolaikun yli.

Kisa-aamuna jännitys oli huipussaan. Niin huipussa että aurinkorasvasta huolehtiminen pilvisenä päivänä jäi sivuseikaksi, mutta kostautui sitten myöhemmin. Aamupala naamariin vaikka ei nälkä ollutkaan ja takaisin tunturiin. Tällä kertaa kisaseinällä oli jo runsaasti porukkaa ja harjoituslaskeminen täysin mahdotonta väenpaljouden takia.



Siinä siis viimeinen pällistely ja sitten odottamaan omaa lähtönumeroa (121). Juuri minua ennen lähtölistalla olivat Kaj Zakrisson, Henrik Windstedt ja Jonas Söderkvist, kaikki ammattilaisia alallaan. Tuon joukon jälkeen ei paljon tarvinnut jännittää, laskisin kuitenkin varovarovaisesti omaa linjaa, edellämainittujen herrojen kamppaillessa kisan voitosta. Oli mukava huomata että ammattilaisetkin jännittivät omaa laskemistaan jopa enemmän kuin minä.

"Rider ready, rider go!" ja sitten matkaan. Kiertelin yläkentän kivet liian hiljakseen, pudotin dropin, kurvailin kentällä, pompin kivikon läpi ja traversasin kauas oikealle, tuplan päälle. Sitten päähän pälkähti ajatus että nyt on mentävä, tässä ei saa jäädä kykkimään kun lasku on tähän asti sujunut niin hyvin. Vähän hätäinen pudottautuminen vasemmalle, käännös oikealle ja ponnistus kallion yli, suksi jotenkin kyljelleen alas ja irti ja selän kautta ympäri. Lopputuuletus vaihtui toisen suksen hakemiseen. Muuten omien kykyjeni yläpuolella oleva lasku, mutta loppuhätäily kostautui kaatumisena maalilinjalle. Pisteitä laskusta ei monta tullut, mutta saatanpa lohduttautua ajattelemalla että kaatumisesta sakotetaan. No ehkä ensi vuonna sitten loppuun asti pystyssä.



Kisalasku oli hieno kokemus, minuutin suoritus jota jännitin monta viikkoa etukäteen ja jota muistelen vielä kauan. Ensi vuonna uudestaan, paremmalla treenillä ja enemmän laskemalla vielä loppukaudesta. Tänä vuonna vappureissu Ylläkselle ja Leville oli ehdoton laskutuntuman säilyttämiseksi. Ensi vuonna ajoitan laskureissut vielä myöhemmälle keväälle.

Naxojen vaihtaminen takaisin oikeisiin siteisiin oli aivan ehdoton ratkaisu kisalaskua ajatellen, kyllähän naxoillakin laskea voi, mutta on kunnon siteillä ihan erilainen laskutuntuma ja varmuus.

Oman kisalaskun jälkeen suorittaminen oli ohi, mutta onneksi Jussi ja Juuso pääsivät finaaleihin ja porukassa säilyi jännitys yllä. Ensimmäisenä finaalipäivänä sää oli vaihteleva, välillä satoi isoja märkiä rättejä ja välillä paistoi aurinko. Kisat saatiin käytyä ja molemmille kavereillekin pisteet. Kisojen jälkeen juhlimme Blumin synttäreitä hotellin terassilla. Toisena finaalipäivänä finaalilaskut vaihtuivat expression sessioniin huonon näkyvyyden takia. Illan banquetti ja bileet kuitenkin kruunasivat reissun.

Kotimatka oli yksi pisimmistä, lähdimme Jussin kanssa ajelemaan kotia kohti noin yhdeltätoista paikallista aikaa ja olin kotona 04:30 seuraavana aamuna. Mutta kyllä matkustaminen on mukavaa.

Huhtikuu

Huhtikuu alkoi Norjassa, jatkui parin viikon työrupeamalla kotona ja päättyi vappuun Ylläksellä.

Norjassa sää jatkui viimeisestä postauksesta reissun loppuun kylmenevänä ja lumisena.

Metsähiihtoa ja turskanpyyntiä

Tänään käytiin fiilistelemässä kisameininkiä Tamokissa. Pysähdyttiin parkkipaikan pätkälle keskellä Tamokdalenia ja paikalle pölähti neljä autollista äärijäbiä ja -mimmejä. Tamokin kisasirkus oli viettämässä välipäivää. Välipäivän suunnitelma oli samanlainen kuin meillä, hiihdetään metsänrajasta alaspäin ja ihmetellään säitä. Ilma oli sateinen ja tuuli puuskittainen, eikä puurajan yläpuolelle ollut mitään asiaa.

Laskimme pari kierrosta metsänrajasta alaspäin ihan mukavan kaltevaa lyhyttä seinää ja lähdimme Film Camppiin ihmettelemään kisameininkiä. Paljon oli maastoautoja pihassa, mutta henki maassa kun ennusteet kuulemma lupasivat seuraavan kahdeksan päivän ajalle vain yhtä aurinkoista.

Eilen kiipesimme taas Middagstindenin puoleen väliin, tällä kertaa vielä edellistäkin alemmas josta lähdimme myrskytuulten ajamana laskemaan alas. Tuuli oli pakannut lumen aika hankalaksi ja irtonaiseksi. Pääsimme kotiin hyvissä ajoin ja menimme suoraan lähi-cooppiin.

Coopissa kysyimme myyjältä millä paikan kymmenestä uistimesta saa turskaa. Myyjän kutsuttua Einarin apuun kuultiin että 60g:n metallilätkillä kuulemma nousee. Kävimme kämpillä, lähdimme ajamaan tietä Jövikin suuntaan ja kysyimme ensimmäiseltä pihaansa kolaavalta äijältä mistä täältä saa turskaa. Äijä neuvoi että menkää niemennokkaan 15 kilometrin päähän. Ajoimme 15 kilometriä, parkkeerasimme auton, kävelimme rantaan ja aloimme heittelemään. Turskaa tuli heti kolmannella heitolla.

Heittelimme tunnin verran ja nostimme 9 pienehköä turskaa vuonosta. Hymyilytti vaikka säät eivät hiihtämistä suosikkaan. Kalastaminen on aika paljon hauskempaa kun kalaa tulee joka toisella heitolla. Tänään sitten syömme eilen pyydettyä turskaa. Eilen ei päästy turskaa vielä syömään kun valaspihvit olivat jo sulaneet.

Toissapäivä oli rehellinen välipäivä, kävimme päiväsaunassa ja hakemassa Eeron Tromssasta.

Sohjoa, turskaa ja fiskepinnar

Ilma on vieläkin lämmin. Tänään kahdeksan astetta ylös asti. Päivän suunnitelma oli laskea Vartindenin etelälaidan ränni. Aamu lähti vähän aikaisemmin käyntiin, oltiin autollakin jo vähän yhdeksän jälkeen, mutta sitten ajateltiin että käydään katsomassa Tromssan tien varrella, jos siellä paistaisi aurinko. Lähilaakso kun oli kauttaaltaan pilvessä.

Tromssan tien varrella sää oli samanlainen ja päätimme pysyä suunnitelmassa ja tulla takaisin Vartindenille. Auringon ollessa pilvessä lämmin ilma oli lämmittänyt lumen sohjoksi riippumatta seinien suunnasta. Nousimme joen laitaa metsän läpi hevosenkengän toisen haaran alkuun ja sitäkin parisataa metriä, mutta metrinen sohjo alkoi vaikuttamaan liian märältä ja lämpimältä niin käännyimme takaisin. Pidimme pitkän tauon metsän keskellä olevalla tasaisella aukealla ja lopulta lähdimme nousemaan Middagstindenin ja Vartindenin välissä olevalle satulalle, siitä lähtevä loiva kenttä näytti laskettavalta ja haikkaaminen kiinnosti. Laskukin oli hauskaa lojotusta tasaisella sohjokentällä höystettynä mielenkiintoisella hiihtämisellä metrinpaksuisten lumityynyjen peittämää joenpohjaa pitkin.

Pari viime päivää on kulunut samoissa merkeissä, lämmintä on ollut, eikä lumi houkuttele laskemaan mitään vähänkään jyrkempää, vielä vähemmän nousemaan. Kaikki etelän ja lännen väliset seinät ovat valuneet alas, eikä lumi ole jäähtynyt öisinkään pakkasen puolelle.

Eilen käytiin Andersdaltindenillä, jossa kiivettiin vähän päälle kuuteensataan metriin, mutta todettiin että jätetään menemättä ylemmäs kun mäki oli jäätä ja yli 20m/s tuulenpuuskat lennättivät jääpalloja vasten kasvoja. Aurinkoisessa kelissä kiipeäminen sujui tuulta lukuunottamatta oikein mukavasti. Eilen käytiin vielä laskujen päälle extreme-kalassa lumi- ja kivivyöryalueen alla, tosin vasta auringon laskun jälkeen, eikä nyt ihan vyörylinjan kohdalla, mutta kuitenkin. Turskaa ei toistaiseksi ole noussut. Toissapäivänä käytiin laskemassa Rasmustindenin viereiseltä harjanteelta harmaassa säässä, samaa sohjon ja mädän lumen sekoitusta kuin kaikkialla. Olemme ottaneet topittamattajättämisen aika kevyesti, tämänpäiväinenkin lojottelu oli hienoa vuorilla liikkumista.

Tutustumisretki

Tutustumisretki, originally uploaded by hvrauhal.

Teimme tänään ensimmäisen päivän tutustumisretken Middagstindenille. Sille joka on tuossa laakson pohjalla. Ilma oli lämmin heti aamusta, vielä ylhäälläkin kuutisen astetta, mutta lumi ei ollut vielä lämmennyt läpi pakan. Joissain kohdissa oli kerroksia ja vieressä saattoi olla ihan sohjoa.



Nousu oli alun tuskastelun jälkeen oikeen mukava, sohjossa noustesa lämpimässä auringonpaisteessa pääsi hyvin haikkauksen tunnelmaan. Emme kuitenkaan nousseetihan huipulle asti, kun ylimmän pätkän lumi näytti ikävältä, eikä kukaan ollut kovin kiinnostunut toppiin menemisestä sen itsensä vuoksi. Hyvä aloituspäivä, lumeen ja nousemiseen tutustumista ja päivärytmin opettelua.



Kävimme vielä kokeilemassa turskanpyyntiä vuonosta, mutta emme saaneet puolen tunnin heittelyllä mitään. Huomenna uudestaan vähän merta edempää, tai sitten tuosta ihan vierestä jäiden laidasta. Jokisuisto on vielä jäässä, vähän edellisvuotta kauemmas. Takapihan mäki ei kuitenkaan tänä vuonna houkuttele, siinä on lunta paljon edellistä vähemmän.



Huomisen suunnitelmat ovat vielä ihan auki. Meillä ei ole kuin yksi karttalehti ja sekin ihan liian kaukaa, niin pitää varmaan jatkaa retkeilyä tutuilla mäillä. Näin muuten eilen elämäni ensimmäiset revontulet.

Matkatunnelmia pohjois-pohjanmaalta

Matkatunnelmia pohjois-pohjanmaalta, originally uploaded by hvrauhal.

Lähtö sumuisesta Helsingistä sujui ongelmitta ja olimme nelostiellä jo aamukuudelta. Nyt vähän yli 12 olemme muutaman kilometrin päässä lounaalta zeppelinistä.

Aurinko paistaa ja lämpöä on kymmenen astetta. Hieno ajokeli, mutta mietityttää että onneksi olemme menossa rukaa pidemmälle. Itseäni ei ainakaan vappulaskettelu maaliskuussa kiinnosta. Norjassa korkeuserolla on kuitenkin lämpötilaan jo merkitystä.

Lyngeniin

Huomenna aamulla lähden Lyngeniin kahdeksi viikoksi. Ohjelmassa on pääasiassa hiihtelyä, mutta tällä kerralla olen varautunut huonoihin ilmoihin ja kalavehkeillä, jos vaikka saisi turskaa. Lämmintä siellä näyttää olevan, mikä sopii mulle ihan hyvin, kunhan vaan maltamme odottaa pitää odottaa että lumi sulaa ja jäätyy pari syklia.

Matkalle lähdetään kahden auton voimin, Midas ja Antti toisessa autossa ja minä, Maksu ja Timo toisessa.

Kävin hakemassa "isin volvon" matka-autoksi tiistaina ja asensimme suksiboksia kolme tuntia illan pimeydessä. Yleensä se suksiboksi on ollut tapana asentaa räntäsateessa marraskuussa, mutta tänä vuonna homma jäi näinkin keväälle. Hyvä kuitenkin, että tuli tehtyä nyt eikä ensi syksyn räntäsateessa.

Boksi löytyi vajan katolta viimekauden jäljiltä, toinen taakkateline vielä kiinnitettnyä kahdella siipimutteri-ruuvi yhdistelmällä ja toisen taakkatelineen molemmista kiinnikkeistä toinen siipimutteri paikallaan. Ensimmäiset pari tuntia asennustyöstä menikin vanhojen kiinnitysruuvien avaamiseen. Olivat ruostuneet kiinni niin perusteellisesti, että kun lopulta yritin avata muttereita irtisahatuista lukkoruuveista (ei tullut mieleen ostaa tarpeeksi uusia muttereita, ainoastaan uusia pultteja) menivät ruuvit poikki ennen kuin mutterit lähtivät pyörimään. Suosittelen että suksiboksin kiinnitysruuvit säilötään sisätiloissa. Boksi kuitenkin lopulta saatiin auton katolle uusilla muttereilla. Toinen etusarana oli kuitenkin kokonaan irti niiteistään, niin päätin vaihtaa Antin tarjoamaan parempaan boksiin matkan ajaksi. En ole vielä uskaltanut kertoa tätä Kimmolle tai Juhalle. Antin boksin asennus oli kuitenkin aika paljon helpompaa kuin meidän Thulen, siihen laitettiinkin sitten ainoastaan uudet prikat.

Kaikkien aikojen lyhyin kausi

Tänään oli myöhäiskevään aurinkoinen päivä. Kauniina kevätpäivinä olo on aina haikea, odotettu laskukausi lähenee loppuaan, eikä koskaan voi tietää kuinka kauan hyviä kelejä vielä riittää.



Tunnelma oli huhtikuinen, loska lensi ja toivo paipin jäätymisestä enää tällä kaudella tuntui turhalta. Viikon muut lämpimät päivät ovat olleet paljon helpompia, tunkkaisen harmaassa ilmassa auringon paisteen odotus on tärkeintä. Viime viikonloppu Himoksellekin kului kokonaan pilvien harmaudessa. Hauskaahan se oli, mutta legendaarista kevätkeliä siitä ei muistoihin painu. Kun aurinko sitten lopulta paistaa se tuntuu kovin ohimenevältä. Onneksi on arjeksi tekemistä, töissäkäynti ja muut rutiinit, niin päivien kulumista ei huomaakaan.

Norjan keikka on selvillä. Siellä ainakin jatkuu mäenlasku, lunta on, eikä kevätkeleistäkään tarvitse huolia. Päivällä on siellä enemmän merkitystä kuin vuodenajalla. Sama pätee alppeihin. Suomi on kokemukseni mukaan ainoa paikka jossa vuodenajalla on enemmän merkitystä kuin tuurilla, johtunee tosin varmaan siitä että asun täällä. Norjasta olisi hienoa tulla pääsiäiseksi suomen puolelle jatkamaan loskahiihtoa.

Tasapaino

Tasapainoaisti on ihmeellinen asia. Tänä aamuna tulin pitkästä aikaa bussilla koululle. Heti bussiin noustessa huomasin hiihtokauden olevan pitkällä, kun bussin lähtiessä liikkeelle ja kääntyessä kehän rampille saatoin kävellä rauhallisesti bussin takaosaan ja istua alas yhtä helposti kuin bussin ollessa paikoillaan. Ilmeisesti tasapainoaisti herkistyy suksiessa sen verran, että se hoitaa paikallisbussissa kävelyn ihan itsekseen, aktiivista ajattelua häiritsemättä.

Hyvä niin, mutta mitenköhän tuon kyvyn saisi säilytettyä kesän yli seuraavaan kauteen?

Olemme siis olleet Talmassa ja Himoksella neljänä päivänä viimeisestä viidestä.

No Topic

Googlen koukkuun joutuminen, (mekaanisiinkin)ongelmiin puuttuminen niiden esiintyessä ja pyörän navan korjaaminen, Talmassa laskeminen, opiskelun hankaluus, matkavakuutuksen hyödyllisyys varastettujen tavaroiden takaisin saamisessa, työmatkapyöräilyn autuus, diplomityön aiheen keksiminen ja valinta, ikävä takaisin brusonin metsiin, Norjaan meneminen, kesä(lomat?). Onhan noita aiheita, mutta tuntuu hankalammalta kirjoittaa niistä kuin laskureissun kulusta. Tai ei ehkä niinkään kirjoittaa, mutta aloittaa kirjoittaminen ja "hyväksyttää" jotain aiheeksi.

Kenelle tätä oikein kirjoitan? Kirjoitanko itselleni niinkuin alunperin oli tarkoitus, vai lukeeko tätä joku? Verbierin reissulle oli ainakin joukko kiinnostuneita, mutta haluanko kertoa kavereille, työnantajalle, kenelle tahansa sähköpostiosoitteellani tai nimimerkilläni googlaavalle mitä ajattelen ja olen tekemässä? Mihin rajat vedetään? Kuinka avoin kannattaa olla? Itseänihän en täällä mainosta, mutta blogin yhdistäminen henkilöön on ihan yhtä helppoa kuin kirjoittaisin sotuni etusivulle.

Tämä blogi muuten löytyy googlesta suomessa viidentenä hakusanoilla "Armada ARG". Heh. Eli riski on olemassa, että joku tätä lukee. Ehkäpä ensikerralla, toivottavasti pian, kirjoitan jo jostain aiheestakin, enkä pelkästään meta-aiheesta.

Kotiinpaluu ja arki

Kotimatka sujui ihmeen kaupalla ilman mitään kommelluksia, kaikki tavarat tulivat mukana koko porukalla, ei tullut ylipainomaksuja, eikä mitään muutakaan reissun kruunaavaa hässäkkää.



Julkisilla liikkuminen Sveitsissä oli helppoa ja mukavaa, eikä Zürichistä lentäminenkään mitenkään hankalaa ollut. Blue1:n pienenpieneen koneeseen mahtuivat jopa isot laskureput käsimatkatavaroina sisään.

Matkalla on kivaa, mutta kyllä kotonakin on ihan mukavaa.

Arjessa päivät kuluvat toimistossa, nopeammin kuin huomaankaan. Päivisin joudun keskustelemaan ja kommunikoimaan ihmisten kanssa reilusti enemmän kuin vuorilla ja ajattelemaan hankalia asioita, joista ei saa otetta. Toki laskuelämässäkin keskustellaan ihmisten kanssa, mutta on jotenkin helpompi kun ei ymmärrä mitä paikkaa toinen tarkoittaa, kun ettei ymmärrä sanaakaan siitä mitä toinen yrittää sanoa. En yritä väittää että ymmärtäisin mitä vuorilla tapahtuu, mutta ainakin asiat ovat konkreettisempia. Tänäänkin käytin suurimman osan päivästä mavenin kanssa tappeluun, kun sen edellinen versio kun ei osannut laskea riippuvuuksia deterministisesti, mutta nykyinen osaa, eli määrittelyjä pitää vähän muuttaa jotta kaikki toimisi.

Eilen töissä vähän väliä huomasin kuinka ajatukset olivat karanneet takaisin vuorille, lumeen, säähän, laskemiseen, tai muuhun laskuelämään liittyvään, mutta tänään pysyin jo paremmin kasassa. Liekö tuo sitten positiivista, vai vaan osoitus siitä kuinka nopeasti ihminen sopeutuu tilanteeseensa ja ajautuu siihen illuusioon, että elämää tulee elää niinkuin sitä elää. Eli pyörii itse itselleen asettamien rajojen sisällä, hakien onnellisuutta ajattelemalla näin olevan parasta.

Täällä on muuten -15°C on todella kylmä ilma verrattuna samaan lämpötilaan vuoren huipulla. Windchilli aiheuttaa poskipäiden ja kulmien jäätymisen parinsadan metrin matkalla bussipysäkiltä kotiin.

Viimeinen laskupäivä

Tänään laskimme Barry's Bowlin lämpimässä säässä ja rinteitä Siviezissä.



Parasta Barry's Bowlissa oli jyrkkä ja kapea pätkä alas bowliin, jonka sain kulkemaan yllättävän hyvin. Bowlissa lumi oli hankalaa ja ympärillä pyöri liikaa porukkaa. Bowlin laskemisen jälkeen aioimme lähteä Tortinin kautta Sivieziin laskemaan rinteitä ja piknikille, mutta Jumbo oli kiinni ja kuulimme että se on kiinni koska rinteen laidalla oli ollut iso vyöry. Siitä vyörystä uutiset ovat vielä huhujen tasolla. Eilen Rock Gardenin nousulla hautautuneet ovat kuulemma kuitenkin selvinneet vähällä.

Jatkoimme siis jäähdyttelypäivää Chasseuren kumpareiden laskemisella ja piknikillä Siviezissä. Reissusta jäi hyvä mieli, mutta äärilaskut jäivät taas tekemättä.



Huomenaamulla lähtö kämpän edestä on 6:19, kohta voisin lähteä pubilta nukkumaan.

Pyyderiä auringonpaisteessa hupisuksilla

Laskin tänään Armada ARGillä. Vähän Attelaalla jännitti kun koko kaverikööri oli kattomassa miten lasku omituisilla suksilla sujuu, mutta jännitys osoittautui turhaksi. Tuulenpakkaaman lumen laskeminen ARGillä oli ihan käsittämättömän helppoa, heti parin käännöksen jälkeen lasku ARG:illä tuntui helpommalta kuin omilla B3silla ja ensivaikutelma oli "tällaiset on saatava!".

Suksi kulkee puuterissa, puhki ajetussa lumessa, tuulen pakkaamassa lumessa, sohjossa ja melko varmasti ihan missä vaan upottavassa lumessa kuin unelma. Eroa normaalisukseen on kannan ja kärjen tavassa kulkea lumella. ARGlla laskiessa suksen kantaa ja kärkeä ei tarvitse ajatella, eikä jännittää. Suksi kulkee ja kääntyy ilman minkäänlaista tökkimistä, tai ailahtelua lumessa kuin lumessa ja painoa voi laittaa eteen niin paljon kuin vain suinkin pystyy.



B3:silla laskiessa suksea on pakko keventää reilusti kantaa varoen, että suksen saisi toimimaan käännösten välissä, ja tasapaino suksien välillä on aika tarkkaa hommaa. ARGt kelluvat, eivätkä röpellä vaikka niitä ajaisi kuinka edestä, eikä tasapainon pitämisessä suksien välillä ole mitään ongelmaa. Takapainoon joutumista huteran käännöksen, tai liian syvälle painuneen toisen suksen takia ei ARGllä tapahdu. Laskeminen ARGillä on ehkä liiankin helppoa ja vauhtia tekee mieli ottaa reippaasti enemmän kuin perus vapaalaskusuksilla. Suksi toimii hyvin nopeassa vauhdissa hakatullakin rinteellä, mutta on myös todella ketterä hitaammassa laskussa.

Tampatulla rinteellä ARGllä lasku on yllättävän hauskaa, kunhan muistaa pitää painon edessä ja suksen kantillaan. Edes traverselasku ei ollut läheskään niin hankalaa kuin olin odottanut.

Testipäivä valitettavasti päättyi vähän lyhyeen, kun toisen suksen Salomonin rental-siteen takapalasta korkkasi 2 neljästä ruuvista. Tämän huomasimme lounaalla yhden aikoihin. Aamupäivän laskimme siis Sadun ja Karin kanssa samaista Chasseuren seinää kuin viime perjantaina. Mustache taitaa muuten olla joku niistä välikuruista, tai jotain.

Laskin korkkaamisen huomattuani kylään ja odottelin tunnin verran että Ski Service aukeaa. Kun se lopulta aukesi henkilökunta oli pahoillaan ja huolto porasi insertit ruuvien tilalle. Kävin pubissa kysymässä josko joku lähtisi laskemaan Col des Minesin, mutta en saanut enää ketään mukaan, niin kävin sitten laskemassa yksin Attelakselta rinteiden vierustoja kylään asti.

Muuten päivä auringonpaisteessa oli mahtava, mutta lumivyöryonnettomuusuutiset latistivat tunnelmaa afterilla. Tänään oli kuulemma Brusonista löytynyt kaksi eilen hautautunutta ihmistä ja iltapäivällä kolme ihmistä joutui vyöryyn Rock Gardenin nousuladulla. Heidän tilanteesta ei ole sen tarkempaa tietoa.

Huomenna on reissun viimeinen laskupäivä, sääennusteet lupaavat lämmintä ja aurinkoista.

Pääkallokeli

Tänään aamulla oli selkeämpää, mutta lähdimme silti tottumuksen mukaan Brusoniin, vaikka osa porukasta pohtikin olisiko Chasseuren ja Tortinin helppojen laskujen laskeminen sittenkin parempi vaihtoehto. Brusonissa oli tarkoitus haikata Payanne ja laskea Tsailta lisää metsää.

Heti Pasayn päällä alkoi tuuli puhaltaa voimakkaissa puuskissa. Tsai oli kuitenkin tänään avattu, ja laskimme sillä pari kierrosta tuulenpakkaamaa lunta rinteessä ja rinteen laidoilla. Ei mitään puuteria, mutta ihan hauska lojotus. Sitten lähdimme katsomaan metsän puolta.



Puuskittainen tuuli oli pyörittänyt lumen paksuiksi kerroksiksi metsänrajassakin, oli todellinen pääkallokeli. Metsässä lumi oli ensin pakkautunutta ja heti vähän alempana niin lämmintä ja märkää, ettei hiihtäminen enää ollut hauskaa.



Jätimme siis Brusonin 11:15 bussilla ja nousimme Attelakselle, sieltä Jumbolle ja vielä gentsusta Mofolle katsomaan lumitilannetta.

Ylhäällä oli uutta lunta, mutta aika pahasti tuulen kanssa tullutta. Topista menimme Tortinin kautta Attelakselle ja sieltä laskin Sadun kanssa kylään sinkissä. Välillä näkyvyyttä oli juuri ja juuri suksien kärkiin asti, mutta hyvä lasku se oli kuitenkin. Kari, Keke ja Juha ottivat hissit alas ja odottelivat bussia parikymmentä minuuttia pohjalla.

Illalla satoi märkiä rättejä kylän tasolla ja vieläkin kylä on ihan pilvessä. Kävin hakemassa Armada ARG:t vuokraamosta ja huomenaamulla käytän monoja kylvyssä surefootissa ennen mäkeen lähtöä. Toivottavasti selkenee niin pääsen laskemaan omituisilla suksilla easyaccessia Verbierin puolella.

Powderday in Bruson

Eilen illalla päätimme kämpän kesken, että tänään herätään seitsemältä ja lähdetään ensimmäisellä bussilla Brusoniin laskemaan uusia lumia. Aamu valkenikin jälleen kerran lumisateessa sillä erolla, että nyt lumi tuli lumena jo kylän korkeudella. Pysyimme siis suunnitelmassa ja lähdimme jo hyvissä ajoin kahdeksalta odottelemaan busseja Medranille ja Brusoniin.

Verbierin puolelle ei kannata tällaisena päivänä lähteä, siellä kun ei näe mitään, eikä turistien seassa ole mukava laskea rinteitä. Tänään ylähissejä ei aukaistu koko päivänä.

Ehdimme ensimmäisellä bussilla Brusoniin ja ensimmäisten joukossa Pasayn ala-asemalle muutamien muiden suomalaisten ja parin ruotsalaisen kanssa. Pasay aukaistiin melkein heti. Lähdin Sadun kanssa laskemaan hissin yläasemalta metsään, mutta ensimmäinen lasku meni vauhtia otellessa, lähin metsä oli aivan liian loivaa päivän lumitilanteelle. Lunta oli kuitenkin paljon ja se oli irtonaista, vaikkakin vähän menoa jarruttavaa. Jone tuli kyytiin heti toisen laskun jälkeen ja loppupäivän laskimmekin kolmestaan Pasaylta metsää niin monta kierrosta, että menin laskuissa sekaisin.



Lounastaukoa emme pitäneet, eväätkin söimme hississä. Puolenpäivän jälkeen taivas tosiaan aukeni niinkuin ennusteissa luvattiin ja näkyvyys muuttui hyvästä mahtavaksi.


Tsai oli kiinni koko päivän, mutta taivaan auettua porukka alkoi kiipeämään sen ylä-aseman tuntumaan ja laskemaan sieltä loivaa kenttää takaisin metsään ja sieltä takaisin Pasaylle. Kiersimme pari kierrosta metsää vielä taivaan auettuakin, kun haikkaus ei vaikuttanut vaivan arvoiselta. Vasta Keken ja Karin hehkutuksen jälkeen uskoin että haikki kannattaa, ja lähdimme kiipeämään. Sain kunnon keskustelun taas aikaiseksi kun kaivoin skinit repusta ja aloin kiinnittämään niitä suksiin Sadun ja Jonen lähtiessä kävelemään rinnettä ylös. Lopulta olin Jonen kanssa samaan aikaan ylhäällä valmiina laskemaan, mutta jouduin kieltämättä nousemaan aika haipakkaa että sain kävelijät kiinni ja riittävän etumatkan skinien pakkaamiseen. Pääsinpähän skinnaamaan ja olinhan ainakin yhtä nopea ;). Nauratti vähän kun ylhäällä huiliessa joku britti tuli myös skinnaten mäkeä ylös ja kertoi mennessään kuinka mukavaa skinnaaminen on, ja kuinka hän hymy naamalla skinnaa vielä tuonne edemmäs.

Muut läskit laskivat vielä Sembrancheriin päivän päätteeksi, mutta me jätimme sen väliin perustellen "don't leave powder for powder". Lumi oli ala-asemilla pohjoisen puolellakin aika märän tuntuista. Vaihdoimme siis Sembrancherin magic forestin kaakaoon/glögiin/kahviin ja suklaaleivokseen Brusonin rinnekahvilassa. Päivän päätteeksi sai vielä pelata "game in the game" tyylistä bussiintunkemiskilpailua, kun lähtijöitä 16:15 bussiin oli lähemmäs sata ja bussiin mahtuu vain 50. Parhaan suorituksen teki äveriään näköinen ja kuuloinen amerikkalaispatu joka oli kuulemma ollut kolmantena jonossa, mutta ei päässyt sisälle bussiin sukset kainalossa vaikka kuinka yritti. Paikallinen guido lopulta heitti äijän ulos bussista ja papparaiset jäivät odottelemaan seuraavaa bussia. Itse pääsin sisää bussiin viimeisenä, juuri ennen kun kuski alkoi kertomaan kyytiin pyrkijöille, että bussi on täynnä. Uskon päässeeni sisään ihan puhtaasti naamavipillä, ollaanhan me samaista kuskia viihdytetty tässä jo monta päivää.

Kävin vielä illalla kyselemässä Ski Servicestä ovatko ulkona räkissä näytillä olevat Spatulat vuokran, ja kuinka paljon niistä pitää maksaa. Pitkän neuvottelun ja tinkimisen jälkeen olisin saanut sukset ns. normaalisuksien hintaan (38CHF/päivä), mutta kun olin ottamassa niitä mukaan ei toista suksea löytynytkään mistään. Lopulta selvisi, että tyylikäs suksi oli viety topissa olevaan rinnekahvilaan turistisesongin ajaksi seinälle. Saisin samasta paikasta Armadan vastaavat sukset vuokralle tuohon hintaan, mutta huomiseksi molemmat parit oli jo viety. Katsotaan minkälaista keliä ylihuominen tuo, kannattaako niitä enää huomenillalla hakea. Hauska olisi koittaa kunnon pyyderissä vääränmallisia suksia.

Kunnon dumppi

Liekö lauantaina saapunut uusi brittilauma lumettanut, vai miten on mokattu, kun tänään alkoi satamaan oikeasti, mutta oli niin lämmintä, että aamulla sade tuli kylän korkeudella vielä vetenä. Lähdettiin siis Brusoniin, tällä kertaa tosin vasta yhdentoista bussilla.

Yritin Sadun kanssa käydä ennen bussiin nousua laskemassa Ruinettesilta, mutta oltiin sen verran myöhässä, että käytiin vain ulkona katsomassa onko tullut lunta, ja jatkettiin takaisin alaspäin. Oli tullut lunta, mutta ei vielä niin paljon, että olisi kannattanut jättää Bruson väliin.



Bussikuski kyseli Chablessa ollaanko me menossa uima-altaalle. Meitä oli bussissa noin kymmenen suomalaista ja muutama hassu natiivi. Brusonin keskuksessakaan ei ollut suomiporukan lisäksi kovin monta laskijaa. Aluksi keli näytti huonolta, kun vettä satoi vielä Pasayn ala-asemalla ja sade muuttui lumeksi vasta lähempänä 2000 metriä, nousun puolivälissä. Kahvilasta löytyi lisää suomalaisia jotka kertoivat, että hyvää laskua löytyy Tchain vierestä, mutta takaisin Pasaylle päin ei kannata mennä kun lumi on vielä niin märkää.

Pienen kahvilassaistuskelun jälkeen uskallettiin lähteä kokeilemaan kuinka pahasti rinteessä kastuu. Pyöritettiin monta kierrosta ankkurihissillä sinkissä ja hauskaahan se oli, vaikka mitään ei nähnytkään. Lunta tuli kuitenkin montakymmentä senttiä parissa tunnissa.




Tchain rullaamisen jälkeen jatkettiin toiselle puolelle rinteitä pitkin, kun lunta oli tullut riittävästi. Tosi hauskaa rinnelaskua vähän lasketussa sohjossa ihan riittävällä näkyvyydellä. Lasku tuntui välillä kulkevankin ihan hyvin, kun vaan otti tarpeeksi rennosti möykyt vastaan. Enkä edes kaatunut.

Hyvä dumppipäivä ja tosi hauskaa laskua. Satukin tykkäsi Karukan pocket rocketeilla lojottelusta. Huomenna ilman pitäisi jäähtyä melkein kymmenen astetta, eli tämän päivän nuoska on huomista puuteria.

Kaatuilua Brusonissa

Tänään kaaduin useammin kuin koko reissun aikana, neljä kertaa oikeasti ja kömmähdykset päälle.

Aamu alkoi vähän heikosti kun Satu huomasi gondolissa matkalla alas Chableen jättäneensä sauvat kämpän eteiseen. Vuokrattiin siis varasauvat Chablesta, noustiin Pasaylle ja laskettiin yksi mäki ihan Pasayn viereisiä metsiä. Satu päätti laskun jälkeen, että tänään ei kiinnosta laskea ja välipäivä olisi paikallaan. Nousimme kuitenkin Pasaylla ylös ja joimme kaakaot odotellessa myöhemmin Brusoniin tulevaa loppuporukkaa.

Satu siis lähti takaisin kämpille ja minä lähdin Ainon, Midaksen, Keijon ja Juhan kanssa skinnaamaan Têtê de Payannelle, vaikka pilvet vielä pyöritävätkin vuoren päällä.



Skinnaus oli mukavaa niinkuin aina. Skinnattiin tunnin verran etelän puoleisella seinällä ihan kevätkeleissä, mutta Payannen päälle noustessa ilma muuttui taas kylmäksi ja tuuliseksi. Topissa pidettiin lyhyt evästauko ja yritettiin päättää mitä kenttää, tai ränniä kukin tulisi alas.





Puuskittainen tuuli oli peittänyt jäljet, mutta lumi oli painavaa ja kuoppaista. Eli hankalaa laskettavaa. Ensimäisen kerran menin selän kautta ympäri parin-kolmen käännöksen jälkeen kun löin suksen johonkin möykkyyn niin että se irtosi. Loput jyrkemmästä pätkästä laskin sitten ihan liian rauhallisesti.

Jyrkemmän ja hakatun rinteen jälkeen lasku jatkui kumpuilevalla kentällä, jossa oli parikymmentä senttiä kevyttä lunta kovan kannen päällä.

Laskin kenttää reippaampaa vauhtia ja hyppelin kummuista mennessäni, kunnes huomasin yhden hypyn jälkeen ilmassa, että vastassa onkin ojanseinä. Nojasin siis reilusti taakse ilmassa ja lätkähdin selälleen pehmeään vastarinteeseen. Siinä päivän toiset pannut. Lasku päättyi hienon kentän jälkeen kovalumisempaan jyrkkään joenuomaan, joka kulki kuitenkin yllättävän kevyesti. Arvioin vain yhden joenylityksen liian loivaksi ja naksautin toisen kerran suksen irti päätyen itse pihlajapuskaan keskelle.

Traverselaskun jälkeen päädyimme ankkurin ala-asemalle, josta pienen tilannearvion jälkeen nousimme takaisin Pasayn ala-asemalle, jossa pidettiin vähän taukoa. Lähdin Jonen kanssa nousemaan tuolihissillä leipä suussa.

Päivän neljännet pannut otin kymmenen metriä ennen ensimmäisen metsälaskukierroksen lopputraversea, laskin flättivalossa kumpuun ja naksautin nyt jo kiristetyn siteen auki siten, että sisäsuksi jäi kantti pystyssä toisen jalan säären alle. Kantti leikkasi lainahousut, sukat, kerraston housut ja vielä jalkaankin pienen viillon.

Otettiin vielä toinen kierros metsälaskua ja lähdettiin bussille päin. Alimmasta tuolihissistä nähtiin 16:15 bussin tulevan ala-asemalle ja huudeltiin lälläriin kavereille että pidättelisivät bussia meitä varten. Tiukoille meni, mutta onnistui.

Kumma juttu, että laskun sujuessa tavallista paremmin pannuja tuli reilusti tavallista enemmän. Hyvä päivä kuitenkin, skinnaus ja kävely on paljon suksilla kinkkaamista parempia jaloille eli edes varpaisiin ei satu. Illalliseksi nakkikastiketta ja tiskivuoro päälle.

Laskuklinikka La Tsoumazissa

Tänään aamu oli tavallista hitaampi. Ulkona näytti yläpilvi lähestyvän, eikä kukaan tuntunut olevan kovin kiinnostunut heräämisestä tai rinteeseen lähdöstä. Lopulta lähdettiin pitämään rinnepäivää La Tsoumazin rinteisiin. Pilvet pyörivät laaksossa koko päivän, mutta lunta niistä ei ainakaan meidän kohdalla kovin paljon pudonnut.

Suksilla laskeminen on yllättävän vaikeaa hommaa, ainakin entiselle lautailijalle kuten minä. Osaan kääntyä sujuvasti oikealle, mutta vasemmalle kääntyessä perse vaan jää suksien päälle ja kroppa menee myötäkiertoon. Harjoiteltiin siis carvingia, tyhmä laji. Eikä Karikaan osaa.

Illalla vielä jankattiin ainakin tunnin verran siitä miten suksilla pitäisi kääntyä. Saavutettiin me jonkunlainen yhteisymmärrys, mutta ei se onneksi laskemista häiritse.

Kävin vielä illalla Sadun kanssa poliisiasemalla (joka lopulta oli auki) tekemässä rikosilmoituksen kamerasta. Hirveän tenttaamisen päätteeksi ja tulkin soitettuaan santarmi lopulta uskoi että kameraa ei ole vain pudotettu hankeen, vaan että sen tosiaan on joku vienyt.

Huomenna toivottavasti sataa lunta tai paistaa aurinko. Pelkistä pilvistä ei ole mitään iloa.

Easyaccessia auringon paisteessa

Heräsin aamulla 6:59 avaamaan verhot ja taivas oli ihan kirkas, kuu paistoi. Siinä sitten puolisen tuntia yritin nukkua, mutta eihän siitä mitään tullut. Satu ja minä oltiin Medranilla (päähissiasemalla) ysin aikoihin, mutta alettiin venailemaan loppuporukkaa, ja niillähän kesti melkein puoli tuntia. Hermot uhkas mennä heti aamulla.

Lopulta päästiin liikkeelle ja otettiin Kari mukaan. Ilmeisesti oli vähän epäselvyyttä kuka kenenkin kanssa laskee, kun loppuporukka oli odottelemassa Karia Jumbolla ja me vain ihmeteltiin mihin ne lähti. Päätettiin, että ei lähdetä ihan ylös asti, vaan mennään aluksi Rock Gardeniin katsomaan minkä verran ja minkälaista lunta parissa päivässä on tullut ja sen jälkeen mietitään millä laskulla jatketaan.



Rock Garden on nimensä veroinen loivahko kivikko, jossa lumi pysyy kiinni vaivatta. Laskulle joutuu könyttämään traversea parikymmentä minuuttia traversea alas- ja ylöspäin. Tänään nousun olisi helpoiten skinnannut, mutta vaihdoin aamulla nahat ihan liian painavaan järkkäriin. Rock Gardenin nousun lopussa on jyrkempi, sukset selässä kiivettävä pätkä, jonka nouseminen varjon puolella oli hienoa suksilla könyämisen jälkeen. Rock Gardenissa lumi oli pakkaantunutta, mutta ihan laskettavaa, eikä kiviäkään löytynyt hangen alta. Mukava nousu ja hauska lasku, hyvä alku päivälle.

Rock Gardeinin jälkeen laskin Sadun kanssa kolme kierrosta Mustache nimistä bowlia Chasseure-hissillä. 25 minuuttia kierros, sopivan jyrkkä ja tarpeeksi hankalaa lunta oleva pitkä kenttä. Siinä sai jo laskutuntumaa vaihtelevalle lumelle haettua ihan hyvin.



Mustachen hinkkaamisen jälkeen käytiin katsomassa Barry's Bowl, mutta sinne ei ollut lunta kerääntynyt lainkaan. Noustiin siis takaisin ylös ja laskettiin Vallon, lyhyt melkein merkitty lasku, johon vie kauhakuormaajalla ajettu jännä traverse. Vallonissakin lumi oli laskettavaa ja loppuluisuttelu varmaan yli 10 kilometriä.

Viisi laskua päivässä saattaa vaikuttaa vähältä, mutta tänäänkin lähdettiin ensimmäiselle nousulle vähän yli yhdeksän ja palattiin pubille puoli viideltä. Eilinen neljän laskun Bruson keikka alkoi 9:15 kabiinilla alas Chableen ja päättyi viiden aikaan nousulla takaisin Medranille. Metsään eilen päästiin ehkä yhdentoista aikoihin ja viimeisen kerran Pasayn ala-asemalle tultiin puoli neljältä. Siihen vielä bussimatkat päälle niin ihan täysiä päiviä täällä tulee hikoiltua.

Tänään päivälliseksi Sadun kokkaamia kanansiipiä. Halvinta kanaa mitä kaupasta löytyy, eikä paketista selviä mitä sisältö on. Odotan jännityksellä.

Siivoustalkoot Brusonissa jatkuvat

Tänään jatkettiin siivoustalkoita Brusonissa. Lunta oli tullut yön aikana parikymmentä senttiä ja päivällä tuli lisää. Ensimmäisellä kierroksella kansi vielä tuntui läpi, mutta seuraavat kolme kierrosta saimme jo laskea uskomatonta siivua ilman pohjakosketuksia. Hyppäsin Matin kanssa pienen dropinkin, siitä kuvia myöhemmin. Päivän kitinän aihe oli svenssoneiden tekemä paljon eilistä huonompi traverse, josta johtuen ylämäkeen joutui kinkkaamaan enemmän, eikä ylimääräisellä työllä saanut kuin jalat kipeäksi, kun traversesta päätyi kuitenkin samaan paikkaan ja samalle korkeudelle kuin eilen. Vieläkään ei päästy skinnaamaan kun vuori oli niin sinkissä. Hyvät neljä laskua kuitenkin ja hyvä päivä.

Uusia kuviakin otimme, muiden kameroilla ja minä omalla kännykälläni, mutta internettiä ei kuulemma eilisillä tunnareilla alakerrassa enää pysty käyttämään, laitan kuvat tähän sitten huomenna.

Kadonnutta kameraa ei enää tänään murehdittu, mutta kyseltiin hissiasemilta. Ei ollut löytynyt. Rikosilmoitusta Satu ei vielä saanut vietyä poliisille, kun kantonin poliisin toimisto oli tyhjänä keskellä aukioloaikaa (16:30 - 18:00 keskiviikosta perjantaihin). Eilen yritettiin jo tehdä rikosilmoitusta munisipaalin (?) poliisille, mutta sieltä käskettiin menemään kantonin poliisille.

Meillä on täällä kämpässä käytössä sosialistinen järjestelmä jossa melkein kaikki (aamupala, eväsleivät ja päivällinen) on yhteistä ja niiden hankkiminen kuuluu päivän kokkausvuorossa olijoille. Tänään oli mun ja Karin vuoro ja kokkasin ihan tuurilla tunapastaa, joka onnistukin mainiosti. Ruokaryhmäsysteemi oli ensimmäisen parin päivän tärkein puheenaihe, kun osa porukasta ei uskonut että yhteisten aamupalojen ja eväiden järjestelmä toimii. Eniten kränää aiheutti mahdollinen eväsleipien puute aamulla kun niitä pitäisi pakata mukaan, mutta tähän asti joka aamu on evästarpeita riittänyt ja ruoat on ollut hyviä, eli tällä jatketaan.

Huomisesta säästä en tiedä mitään, pitää varmaan herätä normaaliin aikaan 7:30 katsomaan ikkunasta ulos.

Satu sanoo Möö.

Brusonin pyyderiä ja kalustohuolia

Tänään aamu valkeni odotettua kirkkaampana. Brusonin puolella taivas oli lähestulkoon kirkas, pilviä näkyi vasta seuraavalla huipulla. Lähdimme siis koko suomiporukalla laskemaan Brusonin metsiin.

Metsä oli yllättävän hyvällä lumella. Kantavan pohjan päällä oli noin 30 senttiä pehmeää lunta, eikä kivistä ollut kovin suurta vaaraa. Ylhäällä pääsi lisäksi laskemaan lyhyen pätkän avointa kenttää upottavassa lumessa. Alempana metsässä olevan hakkuuaukean alapuolella alkava tiheämpi ja jyrkempi kuusimetsä oli vielä vähäluminen, mutta siellä on onneksi pehmeä varvikkopohja, eikä laskemista vähemmälläkään lumella tarvi sen kummemmin jännittää. Brusonissa lämpimänä pysyminen on hankalaa. Laskukierros alkaa Playa del Pasayn aurinkotuoliksikin kutsutulla tuolihissillä, jonka jälkeen lasketaan 2200m:stä lyhyehkö siirtymä Grand Tsain ankkurille. Ankkurihissiltä lasku jatkuu jyrkässä metsässä ja hiki virtaa. Metsän jälkeen jäähdytellään pieni traverse metsätietä pitkin ja lasku päättyy Pasayn ala-asemalle. Siinä sitten hiestämärkänä juodaan vähän vettä, vedetään henkeä ja lähdetään pitkälle hissimatkalle palelemaan. Mutta kyllä metsälasku on kuitenkin niin hienoa =).

Tänään laskut loppuivat minun ja Sadun osalta lyhyeen, ehdittiin vetää kaksi kierrosta amerikanoa, ja sitten yhden aikaan pysähdyttiin Pasayn ala-asemalle lounaalle. Lounaalla Satu katsoi päivän kuvauksia kamerastaan ja hissinousun jälkeen huomattiin, että kameraa ei enää löytynytkään mistään. Laskettiin mäki alas, mutta ei kameraa enää sieltäkään löytynyt.

Loppupäivän vietin Pasayn ala-asemalla kysellen kaikilta hissiin nousijoilta josko joku olisi nähnyt kameran, tai jonkun joka kameran olisi vienyt. Keskustelin myös sujuvalla ranskalla (osaamatta kieltä sanaakaan) hissimiehen kanssa kameran katoamisesta. Tuloksetta. Kamera jäi löytymättä, toivottavasti vakuutus korvaa varkauden.

Sattuneista syistä päivän kuvat jäivät vähän vähemmälle. Tästä eteenpäin taidan joutua raahaamaan filmijärkkäriä rinteisiin. Parempia kuvia sillä saa otettua, mutta niitä nähdään digitaalisessa muodossa luultavasti joskus kesäkuussa, skannaaminen kun on vähän ikävää hommaa.

Lunta ripottelee, huomenna voisi jatkaa skinnailulla Brusonissa.

Sinkkipäivä

Tiimin eilinen omistautuminen lumetukselle ja uhraaminen puuterin jumalille tuotti selvästi tulosta, sillä tänään alkoi lunta tulemaan. Aika hiljakseen sitä vielä pudotteli, mutta tunnelma on jo puuteripäiviä odotteleva.

Heräsimme aamulla vähän myöhemmin ja lähdimme Sadun, Keken ja Karin kanssa etsimään rinnelaskua ja parempaa näkyvyyttä kaukaa pohjoisesta. Aloitin päivän laskut Karin kanssa tiukalla treenillä Chasseuren kumpareikossa, Satu ja Keke ottivat hissin alas. Chasseure on merkitty, mutta ajamaton, jyrkkä rinne, johon lukemattomat turistit ovat lananneet lumen kuplavolkkarin kokoisiksi kumpareiksi. Pilvisenä päivänä lasku oli vielä tavallistakin jännempää, kun kummut piti ottaa vastaan suksituntumalla. Hyvin sillä päivä kuitenkin lähti käyntiin, vaikka puhalluttikin. Monot eivät painaneet enää lainkaan ja sukset, jotka vielä toissapäivänä tuntuivat ihan laskukelvottomilta lötköiltä, olivatkin jo tosi ketterät ja näppärät puikkarit.

Tortinista jatkoimme Veysonnazin matalammille rinteille, joilla näkyvyys oli kelvollinen ja luntakin siellä täällä. Rinteet tunnisti siitä että ne olivat selvästi ympäristöä hiekkaisempia. Laskujen lomassa kävimme kaakaolla juustofonduen tuoksuisessa rinneravintolassa. Olisi tehnyt mieli tilata juustofundue, mutta söimme kuitenkin omat eväät viereisen mökin seinustalla.

Huomiseksi suunnitelmissa on päivä Brusonin metsissä. Toivottavasti vanhat pohjat peittävät joenpohjat edes jotenkin.

Perusmaanantai

Tänään aamulla kävimme bäkkärillä ottamassa revanssia eilisestä ja loppupäivän ihmettelimme mitä tekisimme. Kylmä rintama lähestyy, mutta kunnon dumppia tulee kuulemma parin- viiden päivän sisään. Tänään oli jo selvästi kylmempää ja aurinko udun takana. Jotenkin turha vouho ja into lähtee vanhan lumen laskemisesta, kun aurinko ei paistakaan kirkkaalta taivaalta. No ihan hauskaa scorchiota kuitenkin ja suksikin kulki jo ihan eri malliin kuin eilen.

Tikkasen ja Mösön mukaan torstaina, tai viimeistään viikonoloppuna tulee keliä. Matala lähestyy juuri oikeasta suunnasta. Tänään kuitenkin juhlitaan Jonen synttäreitä. Itse en osallistu lumetukseen, mutta lopputiimi näyttää olevan asian suhteen tosissaan.

Kevätkeleillä reissu käyntiin

Aloitin laskemisen ilman sen suurempaa aklimatisoitumista suoraan MoFon topista. Ensin kerran merkittyä kumpareikkoa takas hissille ja toisella laskulla perusbäkkärille. Kumpareikko meni mukavasti, mutta pehmeämmässä ja jyrkemmässä mäessä isot sukset tuntuivat kömpelöiltä, raskailta ja löysiltä. Uudet Naxot toimivat muuten hyvin, mutta niiden korkeuteen täytyy vähän vielä totutella. Taustalla lumi oli vanhaa, muttei kuitenkaan kovaksi painunutta, ja kiviäkin löytyi vielä hangen alta.
Bäkkärin jälkeen laskimme vielä pari mäkeä attelakselta sohjoisia rinteitä sunnuntairuuhkassa.

Repun kanto pitkästä aikaa ja suksilla könyyttäminen siirtymillä alkoivat tuntua jo iltapäivällä pahalta päässä ja varpaissa. Monot vein Surefoottiin jos niihin vaikka saisi vielä lisää tilaa pikkuvarpaille, hartioille tarjosin buranaa. Huomenna pitäisi olla samanlainen lämmin päivä kuin tänään, eli harjoitukset jatkuvat ylhäällä vuorella.

Päätin tänään, että jos keväällä lähden riksulle niin ennen kisoja on pakko käydä harjoittelemassa offin laskua viikko tai pari, sen verran huteraa oli isojen mäkien lasku Talman jälkeen.

Lähtöselvitys läpi

Lähtöselvitys meni ilman sen suurempia kiukutteluja, vaikka ylipainoa oli vähintään 5 kiloa jokaisella porukasta. Matkajärjestelyiden suurin epävarmuus on takana, heti helpottaa jännitys. Nyt koneeseen ja sitten autolla verbbariin.

Näin muuten just itteni Parraksella Hiutaleessa. Hyvältähän se näytti.

Koulutilanne

Syksyllä kävin kaks isoa kurssia, kääntäjäkurssin ja SOA/BPM/BPR-kurssin. Sen lisäks työlistalla oli tentittävät sivuaineen kurssit laskentatoimi ja markkinointi, joita kävin kertaalleen yrittämässä.

Jäljelle jää noiden sivuainekurssien lisäks enää ohjelmistoyrityksen johtaminen, yrityksen rahoitus ja PriSMa.

Kääntäjän tein ihan mielenkiinnosta ja Tanen suosittelun perusteella. Siinä oppi kyllä paljon tietojenkäsittelystä, kieliopeista, assemblerista ja huonosta java-koodista.

SOA/BPM/BPR-Seminaarin puolestaan tein koska se kuuluu pääaineeseen.

Suksien kanssa lentäminen

Ostin lennot Helsinki Zürich 3.2. ja Zürich Helsinki 17.2. Blue1:n nettipalvelusta jo hyvissä ajoin syyskuun 9 päivä. Silloin jo tiesin, että sukset on tulossa mukaan matkalle. Tiesin myös, että Blue1:n matkamyynnissä kehoitetaan ostamaan matka puhelimitse jos mukana on jotain erikoista (sukset, surffilauta, tms.). Matkojen ostaminen netistä on kuitenkin varausmaksuiltaan halvempaa ja lauantai-iltana kätevämpää, niinpä päätin ottaa riskin ja luottaa siihen, että sukset voi ilmoittaa myöhemmin.

Myöhemmin olikin sitten tänä maanantaina 22.1., eli neljä kuukautta myöhemmin. Ihan niinkuin en olisi aikaisemmin ehtinyt asiaa hoitaa.

Soitin siis maanantaina Blue1 Sales Centeriin, 1,75€/min+ppm, ja ilmoitin että molemmille matkustajille on sukset tulossa matkaan. Avulias asiakaspalvelija kertoi että suksista tehdään varauspyyntö ja kehoitti soittamaan huomenna uudestaan.

Tiistaiaamuna soitin uudelleen, mutta suksivarausta ei kuulemma vieläkään ollut vahvistettu, koska lentokentillä kuulemma on ruuhkaa, eikä ne välttämättä mahdu lennoille kun kyseiset vuorot lennetään pienillä koneilla, voisitko soittaa huomenna uudestaan. Tässä vaiheessa aloin jo hiiltyä. Miten voi joidenkin suksien vahvistaminen kestää yli vuorokauden? Luulisi, että ne joko mahtuvat mukaan tai eivät mahdu.

Koko aamupäivän mietin miten saan sukset Verbieriin jos halpalentämö ei niitä sinne suostu rahtaamaan, enkä keksinyt muita hyviä keinoja kuin postittaa ne kuriiripostilla, hinnasta viis. Blue1:n asiakaspalvelusta sai sen kuvan, että jos suksivahvistusta ei tule, asialle ei yksinkertaisesti mahda mitään, eikä todellakaan ole kysymys rahasta, vaan siitä että säännöistä ja rutiineista ei poiketa, eikä asiakkaan tarpeita varsinkaan pyritä täyttämään.

Soitin siis hermostuksissani puolen päivän aikaan uudelleen ("ei vieläkään vahvistettu, menee varmaan 3-4 tuntia, voitko soittaa sitten uudelleen?") ja yritin kysyä mitä vaihtoehtoja on jos suksia ei vahvisteta, voiko esimerkiksi ylipainomaksun maksamalla saada ne mukaan. Tähän en saanut muuta vastausta kuin että soita myöhemmin uudestaan. Olin entistä vakuuttuneempi siitä että jos vahvistusta ei tule, tämän firman kanssa on täysin turha yrittää saada suksia matkalle mukaan.

Iltapäivän kiroiltuani soitin vielä kerran neljältä ja sain kuulla että molemmat sukset on vahvistettu kaikille lennoille, kiitos hei. Olin niin ihmeissäni, että unohdin alkaa kyselemään saako kypärän ottaa matkustamoon... tuskinpa, mutta sitä voi ainakin yrittää lentokentällä.

Blogaus kännystä

Aion tosiaan täyttää tätä blogia kännystä, eikä mulla ole tähän mitään qwerty näppistä. Teksti voi siis olla tavallista rujompaa ihan vaan siksi.

Blogaus

Blogaus, originally uploaded by hvrauhal.

Tänään aloitin uuden kauden koulussa ja samalla bussimatkailun pitkän tauon jälkeen. Siinähän ehtii miettiä kaikenlaista ja kokeilla mitä luurilla voikaan tehdä. Näköjään ainakin lähettää kuvia suoraan webiin ja sieltä suoraan blogiin.

Eli on ilmeisesti munkin lopulta aika perustaa blogi ja alkaa jäsentää hataraa ajatteluani kirjallisesti.

Keväthän on siitäkin hyvä aika aloittaa (julkisen)päiväkirjan pitäminen, että pääsee taas reissuun ja joissakin merkinnöissä voi olla muillekin mielenkiintoisia asioita. Arkihan on kuitenkin tapahtumiltaan sen verran rutiinia, että postaukset voi olla vähän enemmän omaan käyttöön... Homman pointti olis kuitenkin harrastaa itsereflektiota ja saada asioita/elämää paremmin pysyvään muistiin.