Julkisilla liikkuminen Sveitsissä oli helppoa ja mukavaa, eikä Zürichistä lentäminenkään mitenkään hankalaa ollut. Blue1:n pienenpieneen koneeseen mahtuivat jopa isot laskureput käsimatkatavaroina sisään.
Matkalla on kivaa, mutta kyllä kotonakin on ihan mukavaa.
Arjessa päivät kuluvat toimistossa, nopeammin kuin huomaankaan. Päivisin joudun keskustelemaan ja kommunikoimaan ihmisten kanssa reilusti enemmän kuin vuorilla ja ajattelemaan hankalia asioita, joista ei saa otetta. Toki laskuelämässäkin keskustellaan ihmisten kanssa, mutta on jotenkin helpompi kun ei ymmärrä mitä paikkaa toinen tarkoittaa, kun ettei ymmärrä sanaakaan siitä mitä toinen yrittää sanoa. En yritä väittää että ymmärtäisin mitä vuorilla tapahtuu, mutta ainakin asiat ovat konkreettisempia. Tänäänkin käytin suurimman osan päivästä mavenin kanssa tappeluun, kun sen edellinen versio kun ei osannut laskea riippuvuuksia deterministisesti, mutta nykyinen osaa, eli määrittelyjä pitää vähän muuttaa jotta kaikki toimisi.
Eilen töissä vähän väliä huomasin kuinka ajatukset olivat karanneet takaisin vuorille, lumeen, säähän, laskemiseen, tai muuhun laskuelämään liittyvään, mutta tänään pysyin jo paremmin kasassa. Liekö tuo sitten positiivista, vai vaan osoitus siitä kuinka nopeasti ihminen sopeutuu tilanteeseensa ja ajautuu siihen illuusioon, että elämää tulee elää niinkuin sitä elää. Eli pyörii itse itselleen asettamien rajojen sisällä, hakien onnellisuutta ajattelemalla näin olevan parasta.
Täällä on muuten -15°C on todella kylmä ilma verrattuna samaan lämpötilaan vuoren huipulla. Windchilli aiheuttaa poskipäiden ja kulmien jäätymisen parinsadan metrin matkalla bussipysäkiltä kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti