3550 km

Ensimmäisenä pyöräilyvuotena sain kasaan 3550 km, 1.6.2006-31.5.2007.
Toisella pitää tietenkin polkea enemmän.

Riksgränsen NM 2007

Olihan taas hienoa olla reissussa. Ruotsi on kiva maa.

Vapaalaskukilpailu on omituinen tapahtuma. Hyvän lumen perässä mailmaa kiertävät pujottelijat kokoontuvat loppukaudesta pohjoiseen hyppimään kallioilta ja liukumaan kivikkojen yli niin kovaa kuin uskaltavat. Kisoja kuvaa hyvin karsintojen siirto Brantenilta Instegetille, koska Brantenilla on liikaa lunta ja liian vähän kiviä. Kiviä pitää ehdottomasti olla mäessä, mieluiten paljon ja korkeita.

Kisaaminen itsessään on hienoa. Itse ilmoittauduin vain kuukausi ennen tapahtumaa kisoihin mukaan, kämmenet hikosivat ja tärisivät kun lähetin ilmoittautumissähköpostia. Mietin mihin olenkaan lähtemässä mukaan ja minkä takia, onko minulla sinne mitään asiaa ja haluanko tosiaan laskea kallioilta alas?

Noin kaksi viikkoa ennen kisojen alkua aloin nähdä unta ja ajatella aktiivisesti kisalaskua, minkälainen mäki se on, minkälaista lunta, osaanko ottaa droppeja, osaanko laskeutua niitä, osaanko laskea jyrkät tarpeeksi hyvin, mitä jos kaadun.

Lähtöaamuna koko touhu tuntuu järjettömältä, mihin olenkaan ilmoittautunut mukaan, onko todellakin pakko laskea?

Sitten vaan illalla junaan ja seuraavana aamuna Oulusta Jussin Micralla Riksgränseniä kohti. Enää ei epäilytä lähtemisen järkevyys, koska matkalla on aina mukavaa. Lauantaina ehdin jo mäkeenkin vähän yli tunniksi, mutta kisamäkeä en ehtinyt muuta kuin näkemään hissiaseman yläpäästä. Haikkaus ilman reppua ja vettä, hissien jo suljettua ei kiinnostanut, sillä sunnuntaina olisi koko päivä aikaa laskea kisamäkeä. Siispä Björklideniin etsimään majoitusta, käymään ruotsalaisessa saunassa ja katsomaan euroviisuja. Suomi 17., Ruotsi 18. Jee.



Sunnuntai-aamuna laitoimme kamat takaisin Micraan, mökin pakettiin ja siirryimme Riksuun laskemaan kisamäkeä. Mäki osoittautui monipuoliseksi, mutta sikäli helpommaksi kuin Branten, että eksymismahdollisuuksia ei paljon ole, vaikka jyrkkyys vaihteleekin moneen otteeseen ovat maamerkit Instegetillä selkeitä. Droppaaminen tuntui onnistuvan, enkä kaatunutkaan koko päivänä kertaakaan. Ainoa epäilyttävä asia valitsemassani runissa oli alkujyrkän laskeminen, kuinka lujaa sen uskaltaisi tulla alas siten että saisi vauhdin haltuun hyvissä ajoin ennen sen lopussa olevaa droppia. Muuten mäki oli selkeä ja päätin jo sunnuntaina että en hyppää lopussa
olevaa tupladroppia, vaan kierrän ensimmäisen ja hyppään alempana olevan kalliolaikun yli.

Kisa-aamuna jännitys oli huipussaan. Niin huipussa että aurinkorasvasta huolehtiminen pilvisenä päivänä jäi sivuseikaksi, mutta kostautui sitten myöhemmin. Aamupala naamariin vaikka ei nälkä ollutkaan ja takaisin tunturiin. Tällä kertaa kisaseinällä oli jo runsaasti porukkaa ja harjoituslaskeminen täysin mahdotonta väenpaljouden takia.



Siinä siis viimeinen pällistely ja sitten odottamaan omaa lähtönumeroa (121). Juuri minua ennen lähtölistalla olivat Kaj Zakrisson, Henrik Windstedt ja Jonas Söderkvist, kaikki ammattilaisia alallaan. Tuon joukon jälkeen ei paljon tarvinnut jännittää, laskisin kuitenkin varovarovaisesti omaa linjaa, edellämainittujen herrojen kamppaillessa kisan voitosta. Oli mukava huomata että ammattilaisetkin jännittivät omaa laskemistaan jopa enemmän kuin minä.

"Rider ready, rider go!" ja sitten matkaan. Kiertelin yläkentän kivet liian hiljakseen, pudotin dropin, kurvailin kentällä, pompin kivikon läpi ja traversasin kauas oikealle, tuplan päälle. Sitten päähän pälkähti ajatus että nyt on mentävä, tässä ei saa jäädä kykkimään kun lasku on tähän asti sujunut niin hyvin. Vähän hätäinen pudottautuminen vasemmalle, käännös oikealle ja ponnistus kallion yli, suksi jotenkin kyljelleen alas ja irti ja selän kautta ympäri. Lopputuuletus vaihtui toisen suksen hakemiseen. Muuten omien kykyjeni yläpuolella oleva lasku, mutta loppuhätäily kostautui kaatumisena maalilinjalle. Pisteitä laskusta ei monta tullut, mutta saatanpa lohduttautua ajattelemalla että kaatumisesta sakotetaan. No ehkä ensi vuonna sitten loppuun asti pystyssä.



Kisalasku oli hieno kokemus, minuutin suoritus jota jännitin monta viikkoa etukäteen ja jota muistelen vielä kauan. Ensi vuonna uudestaan, paremmalla treenillä ja enemmän laskemalla vielä loppukaudesta. Tänä vuonna vappureissu Ylläkselle ja Leville oli ehdoton laskutuntuman säilyttämiseksi. Ensi vuonna ajoitan laskureissut vielä myöhemmälle keväälle.

Naxojen vaihtaminen takaisin oikeisiin siteisiin oli aivan ehdoton ratkaisu kisalaskua ajatellen, kyllähän naxoillakin laskea voi, mutta on kunnon siteillä ihan erilainen laskutuntuma ja varmuus.

Oman kisalaskun jälkeen suorittaminen oli ohi, mutta onneksi Jussi ja Juuso pääsivät finaaleihin ja porukassa säilyi jännitys yllä. Ensimmäisenä finaalipäivänä sää oli vaihteleva, välillä satoi isoja märkiä rättejä ja välillä paistoi aurinko. Kisat saatiin käytyä ja molemmille kavereillekin pisteet. Kisojen jälkeen juhlimme Blumin synttäreitä hotellin terassilla. Toisena finaalipäivänä finaalilaskut vaihtuivat expression sessioniin huonon näkyvyyden takia. Illan banquetti ja bileet kuitenkin kruunasivat reissun.

Kotimatka oli yksi pisimmistä, lähdimme Jussin kanssa ajelemaan kotia kohti noin yhdeltätoista paikallista aikaa ja olin kotona 04:30 seuraavana aamuna. Mutta kyllä matkustaminen on mukavaa.

Huhtikuu

Huhtikuu alkoi Norjassa, jatkui parin viikon työrupeamalla kotona ja päättyi vappuun Ylläksellä.

Norjassa sää jatkui viimeisestä postauksesta reissun loppuun kylmenevänä ja lumisena.

Metsähiihtoa ja turskanpyyntiä

Tänään käytiin fiilistelemässä kisameininkiä Tamokissa. Pysähdyttiin parkkipaikan pätkälle keskellä Tamokdalenia ja paikalle pölähti neljä autollista äärijäbiä ja -mimmejä. Tamokin kisasirkus oli viettämässä välipäivää. Välipäivän suunnitelma oli samanlainen kuin meillä, hiihdetään metsänrajasta alaspäin ja ihmetellään säitä. Ilma oli sateinen ja tuuli puuskittainen, eikä puurajan yläpuolelle ollut mitään asiaa.

Laskimme pari kierrosta metsänrajasta alaspäin ihan mukavan kaltevaa lyhyttä seinää ja lähdimme Film Camppiin ihmettelemään kisameininkiä. Paljon oli maastoautoja pihassa, mutta henki maassa kun ennusteet kuulemma lupasivat seuraavan kahdeksan päivän ajalle vain yhtä aurinkoista.

Eilen kiipesimme taas Middagstindenin puoleen väliin, tällä kertaa vielä edellistäkin alemmas josta lähdimme myrskytuulten ajamana laskemaan alas. Tuuli oli pakannut lumen aika hankalaksi ja irtonaiseksi. Pääsimme kotiin hyvissä ajoin ja menimme suoraan lähi-cooppiin.

Coopissa kysyimme myyjältä millä paikan kymmenestä uistimesta saa turskaa. Myyjän kutsuttua Einarin apuun kuultiin että 60g:n metallilätkillä kuulemma nousee. Kävimme kämpillä, lähdimme ajamaan tietä Jövikin suuntaan ja kysyimme ensimmäiseltä pihaansa kolaavalta äijältä mistä täältä saa turskaa. Äijä neuvoi että menkää niemennokkaan 15 kilometrin päähän. Ajoimme 15 kilometriä, parkkeerasimme auton, kävelimme rantaan ja aloimme heittelemään. Turskaa tuli heti kolmannella heitolla.

Heittelimme tunnin verran ja nostimme 9 pienehköä turskaa vuonosta. Hymyilytti vaikka säät eivät hiihtämistä suosikkaan. Kalastaminen on aika paljon hauskempaa kun kalaa tulee joka toisella heitolla. Tänään sitten syömme eilen pyydettyä turskaa. Eilen ei päästy turskaa vielä syömään kun valaspihvit olivat jo sulaneet.

Toissapäivä oli rehellinen välipäivä, kävimme päiväsaunassa ja hakemassa Eeron Tromssasta.

Sohjoa, turskaa ja fiskepinnar

Ilma on vieläkin lämmin. Tänään kahdeksan astetta ylös asti. Päivän suunnitelma oli laskea Vartindenin etelälaidan ränni. Aamu lähti vähän aikaisemmin käyntiin, oltiin autollakin jo vähän yhdeksän jälkeen, mutta sitten ajateltiin että käydään katsomassa Tromssan tien varrella, jos siellä paistaisi aurinko. Lähilaakso kun oli kauttaaltaan pilvessä.

Tromssan tien varrella sää oli samanlainen ja päätimme pysyä suunnitelmassa ja tulla takaisin Vartindenille. Auringon ollessa pilvessä lämmin ilma oli lämmittänyt lumen sohjoksi riippumatta seinien suunnasta. Nousimme joen laitaa metsän läpi hevosenkengän toisen haaran alkuun ja sitäkin parisataa metriä, mutta metrinen sohjo alkoi vaikuttamaan liian märältä ja lämpimältä niin käännyimme takaisin. Pidimme pitkän tauon metsän keskellä olevalla tasaisella aukealla ja lopulta lähdimme nousemaan Middagstindenin ja Vartindenin välissä olevalle satulalle, siitä lähtevä loiva kenttä näytti laskettavalta ja haikkaaminen kiinnosti. Laskukin oli hauskaa lojotusta tasaisella sohjokentällä höystettynä mielenkiintoisella hiihtämisellä metrinpaksuisten lumityynyjen peittämää joenpohjaa pitkin.

Pari viime päivää on kulunut samoissa merkeissä, lämmintä on ollut, eikä lumi houkuttele laskemaan mitään vähänkään jyrkempää, vielä vähemmän nousemaan. Kaikki etelän ja lännen väliset seinät ovat valuneet alas, eikä lumi ole jäähtynyt öisinkään pakkasen puolelle.

Eilen käytiin Andersdaltindenillä, jossa kiivettiin vähän päälle kuuteensataan metriin, mutta todettiin että jätetään menemättä ylemmäs kun mäki oli jäätä ja yli 20m/s tuulenpuuskat lennättivät jääpalloja vasten kasvoja. Aurinkoisessa kelissä kiipeäminen sujui tuulta lukuunottamatta oikein mukavasti. Eilen käytiin vielä laskujen päälle extreme-kalassa lumi- ja kivivyöryalueen alla, tosin vasta auringon laskun jälkeen, eikä nyt ihan vyörylinjan kohdalla, mutta kuitenkin. Turskaa ei toistaiseksi ole noussut. Toissapäivänä käytiin laskemassa Rasmustindenin viereiseltä harjanteelta harmaassa säässä, samaa sohjon ja mädän lumen sekoitusta kuin kaikkialla. Olemme ottaneet topittamattajättämisen aika kevyesti, tämänpäiväinenkin lojottelu oli hienoa vuorilla liikkumista.

Tutustumisretki

Tutustumisretki, originally uploaded by hvrauhal.

Teimme tänään ensimmäisen päivän tutustumisretken Middagstindenille. Sille joka on tuossa laakson pohjalla. Ilma oli lämmin heti aamusta, vielä ylhäälläkin kuutisen astetta, mutta lumi ei ollut vielä lämmennyt läpi pakan. Joissain kohdissa oli kerroksia ja vieressä saattoi olla ihan sohjoa.



Nousu oli alun tuskastelun jälkeen oikeen mukava, sohjossa noustesa lämpimässä auringonpaisteessa pääsi hyvin haikkauksen tunnelmaan. Emme kuitenkaan nousseetihan huipulle asti, kun ylimmän pätkän lumi näytti ikävältä, eikä kukaan ollut kovin kiinnostunut toppiin menemisestä sen itsensä vuoksi. Hyvä aloituspäivä, lumeen ja nousemiseen tutustumista ja päivärytmin opettelua.



Kävimme vielä kokeilemassa turskanpyyntiä vuonosta, mutta emme saaneet puolen tunnin heittelyllä mitään. Huomenna uudestaan vähän merta edempää, tai sitten tuosta ihan vierestä jäiden laidasta. Jokisuisto on vielä jäässä, vähän edellisvuotta kauemmas. Takapihan mäki ei kuitenkaan tänä vuonna houkuttele, siinä on lunta paljon edellistä vähemmän.



Huomisen suunnitelmat ovat vielä ihan auki. Meillä ei ole kuin yksi karttalehti ja sekin ihan liian kaukaa, niin pitää varmaan jatkaa retkeilyä tutuilla mäillä. Näin muuten eilen elämäni ensimmäiset revontulet.

Matkatunnelmia pohjois-pohjanmaalta

Matkatunnelmia pohjois-pohjanmaalta, originally uploaded by hvrauhal.

Lähtö sumuisesta Helsingistä sujui ongelmitta ja olimme nelostiellä jo aamukuudelta. Nyt vähän yli 12 olemme muutaman kilometrin päässä lounaalta zeppelinistä.

Aurinko paistaa ja lämpöä on kymmenen astetta. Hieno ajokeli, mutta mietityttää että onneksi olemme menossa rukaa pidemmälle. Itseäni ei ainakaan vappulaskettelu maaliskuussa kiinnosta. Norjassa korkeuserolla on kuitenkin lämpötilaan jo merkitystä.